Todellisuutemme koostuu pitkälti siitä, mitä näemme ja kuulemme. Mutta maailmassa on paljon muutakin kuin pelkästään se, mitä näemme päivittäin omassa elinympäristössämme tai uutisten kautta maailmalta. Ympäri maailmaa tapahtuu asioita, joista emme kuule juuri koskaan. Jokaisella ihmisellä olisi oma tarina kerrottavanaan, mutta kuulijoita tarinalle ei usein riitä. Toivon, että tulevan kahden viikon aikana pääsen kuuntelemaan tarinoita, joita voin viedä eteenpäin. Toivon, että voin toimia elävänä kirjeenä:
Kirkkojen Maailmanneuvosto organisoi vuodessa useita Living Letter -vierailua maihin, joissa ihmiset ja kirkot kärsivät tavalla tai toisella väkivallasta. Matkan aikana pieni ryhmä naisia ja miehiä eri puolilta maailmaa vierailee maassa, jossa kärsitään tai on kärsitty väkivallasta. Delegaatio tapaa siellä ihmisiä, keskustelee heidän kanssaan, kuuntelee heidän kokemuksiaan ja toimii takaisin palattuaan elävänä kirjeenä. Matkan aikana tavataan erilaisia ihmisiä: kyläläisiä pieniltä paikkakunnilta, maan poliittista johtoa, kirkkojen työntekijöitä sairaaloissa, avustusjärjestöjen työntekijöitä ja monia muita.
Osallistun keskiviikkona alkavaan Living Letter -vierailuun, joka suuntaa kohti keskistä Afrikkaa, Kongon demokraattista tasavaltaa. Kongo on läntisen Euroopan kokoinen maa, jota on kutsuttu maailman toiseksi keuhkoksi siellä olevien erittäin suurten metsien tähden. Vaikka Kongo on monin paikoin kuvankaunis maa, ovat sen asukkaat kärsineet jo pitkään väkivallasta ja Kongossa on eletty jo vuosikymmeniä väkivallan varjon alla. Mobuto Sese Seko hallitsi maata yksinvaltiaan tavoin 1960-luvulta aina 1990-luvulle saakka. 1990-luvun puolivälissä maa oli jo sotatilassa ja siitä lähtien maassa on sodittu käytännössä taukoamatta. Erityisesti ns. toinen Kongon sota vuosina 1998-2003 oli katastrofaalinen tappaen miljoonia ihmisiä (uskottavien arvioiden mukaan noin 3-4 miljoonaa ihmistä, joista noin puolet oli lapsia).
Erityisesti Kongon itäpuolella (Sudanin, Ugandan ja Ruandan rajojen läheisyydessä) tilanne on edelleen turvaton. Uutistoimistot suoltavat aika ajoin uutisia rynnäköistä, raiskauksista ja kaikenlaisesta pelon kylvämisestä tavallisten ihmisten keskuudessa. Monet kongolaiset eivät ole nähneet omaa maataan rauhantilassa. Kokonaisuudessaan rauhallinen Kongon demokraattinen tasavalta on tällä hetkellä ainoastaan unelma monille maan asukkaille, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö maan rauhan hyväksi voisi tehdä jotain. Matkamme tehtävänä on toisaalta kuunnella ja luvata viedä terveisiä maan tilanteesta takaisin Suomeen ja muihin maihin, mutta yhtä tärkeä tehtävä meilä on viedä terveisiä maan rajojen ulkopuolelta paikallisille ihmisille Kongossa. Sanomamme on: “Ette ole yksin, eri puolilla maailmaa on ihmisiä, jotka ajattelevat teitä ja haluavat työskennellä kanssanne rauhan aikaansaamiseksi.”
Lähden matkaan jo huomenna sunnuntaina. Ensin suuntaan Nairobiin, Keniaan, josta jatkan keskiviikkona keskemmälle Afrikkaa. Toivon, että voin kertoa kokemuksiani tuoreeltaan jo paikan päältä. Saattaa kuitenkin olla, että internet -yhteydet eivät ole täysin kattavat. Siksi en uskalla luvata päivittäistä tilannekatsausta. Mutta viimeistään matkan jälkeen haluan tuoda tapaamieni ihmisten terveiset. Näin voin täyttää roolini elävänä kirjeenä.
P.S. Jos Afrikan maantiede ei ole sinulle tuttu, niin käy katsomassa täältä missä Kongon demokraattinen tasavalta oikein sijaitsee. Afrikan maat ja niiden sijainti olivat minulle vielä muutaman vuosi sitten täyttä hepreaa, mutta vähitellen olen töiden kautta oppinut, mikä maa missäkin oikein sijaitsee.
Avainsanat: ekumenia, Kirkon Ulkomaanapu, KMN, kohtaamisia
